Tällä hetkellä elämäntilanne on se että kaikki on sekaisin, vaikeaa, ikävää, no, päin persettä. Toipuminen pitkäaikaisesta ja rakkaasta poikaystävästä on ajankohtaista. Eikä oikein helpota vieläkään. Se uskomaton ikävän tunne mikä kuristaa ja salpaa hengistyksen. Ensimmäistä kertaa eläissäni en odota joulua yhtään. Tuntuu että kaikki asiat kaatuu kerralla päälle ja mistään ei ole pakotietä. Hah, luulin että teiniyden angstivaihe on mennyttä.. Elämäni on kuitenkin ollut pääosin helppoa tähän asti ja olen saanut aika hyvän pohjan mistä ponnistaa. Nyt vain tuntuu kovin raskaalta.

Tämä päivitys nyt on ensimmäinen ja suuresti hajanainen, pahoittelen. Jatkan huomenna, kun kolme yötä jouluun on?

Sänky haisee surulta

olen viettänyt siellä vuosia

viime päivinä vähän enemmän

väsyttää niin,

ehkä sielu syvenee?

kaipauksen paksut käsivarret ympärilläni

tuntevat jälleen saman hekuman.

Siihen ei kyllästy koskaan.

Ei kukaan eksy,
muttei löydä tietäkään,

katkeransuloinen tuska,

puolet sokeria.

Aamuyön tunteina,

aamu nauraa yön teoille.

Ei tähän elämään kukaan eksy,

mutta harvempi löytää tien.

Aamuyön usva on

paksumpi kuin unesi eilinen harso.>